RE: Kauppalehti/Finland22 Jul 2020 01:52
Translation below
Turkulaisen lääkekehitysyhtiö Faron Pharmaceuticalsin osakekurssi on hurjassa nousussa. Maanantaiaamusta kurssi oli noussut tiistaina aamupäivällä jo reilut 30 prosenttia.
Tällä kertaa kurssi hinaa ylöspäin pienen englantilaisen lääkkeitä kehittävän Synairgenin julkaisemat tutkimustiedot. Synairgen kertoi maanantaina, että yhtiön kehitteillä oleva SNG001 vähensi peräti 79 prosentilla sairaalahoitoon joutuneiden koronaviruspotilaiden riskiä saada taudin vakava muoto.
Lääkettä saaneet potilaat parantuivat myös koronaviruksesta yli kaksi kertaa useammin kuin placebo- eli lumelääkettä saaneet potilaat.
Tutkimuksessa oli mukana 101 potilasta yhdeksässä eri sairaalassa. Potilaista kolme kuoli tutkimuksen aikana ja he olivat kaikki saaneet lumelääkettä. SNG00:tä saaneista potilaista ei kuollut ketään.
Faronin kannalta mielenkiintoista on, että Synairgenin vaikuttavana aineena on Faronin tapaan interferoni beeta. Faronin tehohoitolääke Traumakine eroaa Synairgenin aihiosta muun muassa siinä, että Traumakine annostellaan suonensisäisesti. Faronin toimitusjohtaja Markku Jalkasen näkemyksen mukaan tehohoidossa annostelun pitää tapahtua suonensisäisesti.
Beetainterferonia on jo pitkään käytetty esimerkiksi MS-taudin hoidossa. MS-potilaille lääke annostellaan pistoksina ihon alle.
Synairgen muistuttaa, että kyseessä on vielä tutkimusvaiheessa Faasi II:ssa oleva lääkekandidaatti, joten kyse ei ole vielä hyväksynnän saaneesta lääkkeestä.
The share price of Faron Pharmaceuticals, a drug development company based in Urkula, is rising sharply. From Monday morning, the exchange rate had already risen by just over 30 per cent on Tuesday morning.
This time, the course pulls up research data published by Synairgen, a small English drug developer. Synairgen said on Monday that the company's SNG001, which was being developed, reduced the risk of developing a serious form of the disease in as many as 79 percent of hospitalized coronavirus patients.
Patients who received the medicine also recovered from the coronavirus more than twice as often as those who received placebo.
The study involved 101 patients in nine different hospitals. Three of the patients died during the study and had all received placebo. None of the patients who received SNG00 died.
What is interesting for Faro is that the active substance in Synairgen, like Faro, is interferon beta. Faro's intensive care drug Traumakine differs from the Synairgen preform in that Traumakine is administered intravenously, among other things. According to Markku Jalkanen, CEO of Faro, in intensive care, dosing must take place intravenously.
Interferon beta has long been used, for example, in the treatment of MS. In patients with MS, the medicine is given by injection under the skin.
Synairgen points out that this is still a Phase II drug candidate in the research phase, so it is not yet an approved drug.